Rauman idylli on vertaansa vailla. Symbolin punainen ja oranssi kuvaavat pikkukaupungin lämpöä ja asumisen iloa ja onnea. Vanhan Rauman ainutlaatuista elämänmenoa puolestaan edustaa tyylitelty entisajan tapettimalli.
Merikaupunkina Raumalla on pitkä ja värikäs historia. Merenkulku on tuonut vuosisatojen ajan vahvan kansainvälisyyden pikkukaupungin eloon. Rantakaupungin etuja ovat mahtavat maisemat ja rannikon pitelemätön kauneus. Raumalla kodin voi perustaa hyvin erilaisiin ympäristöihin: meren rannalle, vilkkaaseen keskustamiljööseen tai haja-asutusalueen rauhalliseen maaseutumaisemaan – kukin makunsa mukaan.
Idyllinen Vanha Rauma, Unescon maailmanperintökohde, tarjoaa rajattomasti katsottavaa ja koettavaa. Pohjoismaiden laajimmalla yhtenäisenä säilyneellä puukaupunkialueella on peräti 600 rakennusta. Talot ovat saaneet nykymuotonsa vähitellen, monissa rakennusvaiheissa. Joissakin taloissa on säilynyt piirteitä 1700-luvulta, mutta valtaosan ulkoasu tulee 1890-luvun uusrenessanssiajalta. Kiertely Vanhassa Raumassa on antoisaa. Kullakin rakennuksella on oma nimensä ja tarinansa. Myös omaleimaiset katukilvet ja myymäläopasteet ovat katsomisen arvoisia.